torstai 12. elokuuta 2010

Kesä paketissa

"naisten sarjan II, Veera Vallenius ja kappale Mary Jane"

Kesä on tapahtumatorien osalta ohi, mutta viimeisenä tori-iltana ei tosiaankaan lähtöitkuja itketty vaan kisailtiin Ruusan Rytmit -laulukilpailu kerrassaan mallikkaasti. Ja täytyy sanoa, että kisassa taso kovenee vuosi vuodelta! Tänä vuonna oli 4 naista ja 6 miestä - eikä esitysten jälkeen pystynyt YHTÄÄN sanomaan, että kuka voittaa. Ei sitä heti pystyneet sanomaan tuomaritkaan vaan pään raapimiseksi meni. Sen verran tuomarityöskentelystä uskaltautuivat paljastamaan, että tiukkaa oli ja joidenkin kilpailijoiden välillä päädyttiin tasapisteisiin. Sittne keskusteltiin. Keskusteltiin. Ja keskusteltiin. Lopuksi palkintosijat saatiin selville.

"Naisten sarjan III, Niina Henttinen ja kappale Pyydä vain"

Harmi kun tähän blogiin en saa mahtumaan sitä tunnelmaa ja kilpailijoiden esityksiä livenä! Oli aivan mahtavia lauluja ja mahtava yleisö. Olisin tietysti VOINUT ottaa videolle ja ladata ne "juutuubin" kautta tänne katottavaksi, mutta kävi kyllä niin, että juontajakin jähmettyi kuuntelemaan lauluja iho kananlihalla. Uskokaa pois - oli mahtava ilta!

"Miesten sarjan II, Pasi Tiitinen ja kappale Hopeinen kuu"

Tuomaristo kiittlei kilpailijoiden kappalevalintoja, jokainen oli osannut valita itselleen sopivan tyylisen alulun aj se tietysti sitten myös esityksessä näkyi kun laulu tuntuu omalta. Erityisesti maininnan arvoista on kahden nuoren miehen antautuminen oikeiden vanhan ajan tangojen vietäväksi. toinen heistä tässä kuvassa oleva Pasi Tiitinen. Ja yleisön reaktioista päätellen tangot upposivat myös heidän musiikkimakuunsa.
"Miesten sarjan III, Ahti Henttinen kappaleellaan Pelastusrengas"

Voittajat siis saatiin selville. Sikäli historiallinen kerta, että voiton nappasivat isä ja tytär! Naisten sarjan voitti vasta 16-vuotias Nea Viitala kappaleellaan Jumala ja miesten sarjan voiton nappasi Petri Viitala kappaleella Ihmisen poika. Tässä perheessä ei ole omena kauas puusta pudonnut ja molempien esitys oli todella ansiokas. Te, jotka ette voittaneet - älkää olko murheissanne: ette ensinnäkään hävinneet huonoille ja toisekseen - te voitte osallistua ensi vuonna uudelleen!
"voittajan on helppo hymyillä"

Laitan vielä lähipäivinä kuvia muistakin laulajista ja pienen yhteenvedon koko kesän toreista. Nyt huokaisen hetken ja palaan pian langoille. Nauttikaa vielä viimeisistä hellepäivistä!

-toriemo-Satu

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Hiljaa yössä

"Illan päesiintyjä Petri Hervanto ja säestäjänsä Jere Venäläinen"

Lämpimät oli tunnelmat - taas kerran. Tiistain tori olikin oikea "kimara" vaikka "tango" -nimikkeen alla mentiinkin. Aluksi mentiin -tai pikemminkin yleisö seurasi - Kunnonsalin Tiinan vetämään Zumbaa. Onko keli liian lämmin vai syttyvätkö varkautelaiset niin hitaasti, kun ei oikein tahtonut joukko yltyä menevään rytmiin? Ja tätä teille ilmaiseksi tarjoillaan! Voe hyvät immeiset - ilmaseks kannattaa aina ottaa kun saa. Vaikka peräruiske (tämän sanoi eräs opettajani, MINÄ en tuota keksinyt).

Zumban jälkeen päästiin itse asiaan eli TANGOON! Petri Hervanto lauloi meille kahteen otteeseen aivan kerrassaan upeita kappaleita. Kyllä joitakin ihmisiä on sitten siunattu hyvällä lauluäänellä. Tangokuninkaan titteli on aikoinaan napsahtanut Petrille aivan oikeutetusti. Ja tulihan siellä muutakin kuin tangoa - oli musikaalia ja lopuksi torille sopiva Junnu Vainion "Yleisessä saunassa". Tästä torikonsertista jäi monelle hyvä mieli.

Kun Petri ja Jere pitivät pientä huilitaukoa, niin lavalla liikehdintä senkun jatkui. Veljekset Mikko ja Väinö Makkonen esittelivät hieman breakdancea ja jos toisille on annettu laulun lahja niin toisille on annettu varsin liikkuvat nivelet. Pojat pyöri "selkä seittemällä laineella" ja kuviakin YRITIN ottaa, mutta kamera ei ehtinyt mukana...

Alkuun näyti siltä, että lämmin sää verottaa taas torin yleisömäärää, mutta ennen kuutta ihmiseiä tulla tupsahti niin, että lähiparkkialueet olivatkin jo täynnä. Pikainen ja silmämääräinen laskenta neljällä silmällä tehtynä sai yleisömääräksi noin 400 henkeä. Hienoa!

Tämä aurinkolasensa taakse kätkeytyvä gentlemanni on nähtävissä ja kuultavissa jo heti ylihuomenna eli viimeisenä tori-iltana. Silloin torilla on perinteinen Ruusan Rytmit -laulukilpailu ja Anssi Huotarin nelimiehinen bändi säestää kilpailijoita (kuvassa siis maestro itse). Kilpailuun on ilmoittautunut 5 naista ja 6 miestä. Kilpailukappaleina kuullaan sekä suomalaisia klassikoita että ulkomaisia hittejä, on tangoja ja onpa elokuvasävelmiäkin. Tervetuloa siis seuraamaan laulukilpailua ja kannustamaan parhaat voittoon! Ja vielä voi toki pistää toripöydän pystyyn. Se on itse asiassa jopa toivottua ja suotavaa!

Näkemisiin
- Satu

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Tanko tunkee yössä...

"Tango-illan esiintyjä Petri Hervanto - tangokuningas 1999"

Myrskyn jälkeen, on poutasää...näin laulaa Kari Tapio ja totta mies puhuu. Nyt on jo ihan hyvä ilma, mutta loppuviikosta jytisi niin että meni vaihtoon sekä housut että pakasteet. Palasimme agraariasumisen alkulähteille: vesi haettiin lähteestä, ruoka tehtiin ulkogrillissä tai puuhellalla, ulkohuussi ehostettiin käyttökuntoon yms. Sähköyhtiömme Savon Voima suositteli pakastimen sulattamista ;) Mutta nyt on virta palannut kaikenlaisiin koneisiin ja elämä jatkuu normaalina. Kuinka riippuvainen sitä onkaan sähköstä!

Sähköistä tunnelmaa on tulossa ensi tiistai-illallekin kun vietämme "Tango-iltaa". Esiintyjänä meillä on paljon toivottu Petri Hervanto. Petriä säestää Jere Venäläinen ja ainakin alustavan tiedon mukaan tulossa on sekä suomalaista että argentiinalaista tangoa. Ja mikä mainio mahdollisuus tanssia! Harvoin täällä tangokuningasta kuullaan. Tervetuloa torille.

Tässä vielä pari kuvaa vanhojen autojen illasta.
§ + :) = DOLLARIHYMY