
Näin kummallista unta. Olin erään teatteriryhmän kanssa kiertueella Pohjanmaalla ja pääsimme esiintymään Lauri Tähkän orkesterille. Ja vain heille! Esityksen jälkeen meille esiteltiin pohjalaista tapakulttuuria oikein kädestä pitäen ja yhtyeen kitaristi Simo Ralli esitteli hulppeaa pohjalaistaloa joka nurkkaa myöten. Minä olin vähintäänkin ihmeissäni, että "on tämä hienoa ja ei voi olla totta". Niinhän siinä sitten kävi, että 06.15 heräsin riivattuun pirinään ja herätyskello kyllä kertoi, että ei se totta ollutkaan... Mutta OLIS VOINU olla! Eli jos Simo Ralli lue tätä ja olet valmis esittelemään paikkojasi, niin ota yhteyttä. Minä tulen.
Sen sijaan tämän viikon tiistain Iltatorilla oli esillä kolme kesäteatteri ja se oli ihan totta. Mikäli tässä nyt tietokoneosaamiseni kuvien järjestyksen suhteen onnistuu, niin ensimmäisessä kuvassa on Kangaslammin teatteriyhdistyksen näytelmästä "Taivaallisen rauhan majatalo" ja kuvassa Veijo Natunen, Maiju Pohjonen ja Päivi Rouvinen. Näytelmän on kirjoittanut tilaustyönä Aki Luostarinen, sillä kangaslampilaiset viettävät teatterinsa 10-vuotisjuhlaansa. Ohjaajakin on saatu kaukaa Kokkolasta ja vierailevana ohjaajana on Veikko Pohjonen. Esitykset jatkuvat Viljolahden Toukolassa kiivaana vielä heinäkuun ajan.

Toisessa kuvassa Teatterityhmä Nimettömät on esillä liki koko esiintyvän ryhmänsä voimin ja Nimettömillä on tänä vuonna tuotettu klassikko vuosisatojen takaa: William Shakespearen Kesäyön Unelma. Ohjaaja Riitta Pasanen on löytänyt siihen Esko Elstelän suomennoksen ja muokannut sen Nimettömille sopivaksi. Näytelmässä on kolmisenkymmentä näyttelijää ikähaitarilla 6-60 v ja ohjaaja kertoikin olevansa aika hyvin perillä näyttelijöidensä kalenterimenoista aina rippijuhlien vietosta muikunpaistoiltaan. Joukot on saatu hallittua niin hyvin, että ensi-iltana 2.7 kaikki ovat paikalla Mekaanisen musiikin museon puistikossa.

Sitten tämä rento herrasmies ja eteerinen viettelijätär on nähtävissä Harjurannan kylätuvalla Heikki Luoman näytelmässä Akkaralli. Poikamies-Veijoa näyttelee ohastuttavan häkellyttävästi Lauri Ropponen ja uhkeaa punapää Cunilla Kuikansalo-Hyppölänniemeä Ritva Osmala. Ohjaaja Marjut Immosen mukaan harjoituksissa on ollut "aika hauskaa". Epäilemättä. Harjurantalasten ensi-ilta on 9.7 ja esitykset ovat kylätuvalla.
Sää tori-illassa oli jälleen loistava ja porukkaan liikkellä runsas 500 henkeä - niin hyvin kuin sen nyt toriolosuhteissa pystyy laskemaan. Eli hieno oli ilta - kiitos teille, toriväki. Pelastuslaitoksen kalustoesittely keräsi myös kiinnostuneita katselijoita ja taisipa joku onnekas päästä paloauton kyytiinkin istumaan.
Ensi tiistaina taas joukolla liikkelle ja laulamaan KARAOKEA. Ravintola Rosson sponsoroima karaoke-ilta on aina ollut yksi suosituimmista tori-illoista ja tuskin tämäkään vuosi tekee poikkeusta. Torin P-alueella on Varkauden palvelus- ja seurakoirat ry:n järjestämä epävirallinen koiranäytttley eli MatchShow. Siis koiria ja karaokea tarjolla.
Nyt toriemo ottaa pari päivää vapaata ja lähtee katsastamaan Joensuun toritarjonnan. Lieköhän siellä yhtä "hyvä boogie" kuin Varkaudessa? Mukavaa vkloppua.
-toriemo-Satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti