tiistai 22. kesäkuuta 2010


Huhhuh!

Pienen taistelun jälkeen pääsin tietokoneen kanssa samoille aaltopituuksille ja nyt on taas tekstiä ja kuvia luvassa. Kone kiukutteli kuin pahainen uhmaikäinen konsanaan; ei hyväksynyt minkään valtakunnan käyttäjätunnuksia tai salasanoja. Ajattelin jo, että pitää naapurista lähteä hakemaan uusia. Onneksi viimein suostui yhteistyöhön.

Ensimmäinen tori-ilta saatiin vietyä läpi oikein mukavissa lapsellisissa tunnelmissa. Liirum laarum -kilpailu keräsi komeat 13 osanottajaa ja kaukaisimmat kilpailijat olivat Nurmijärveltä ja Viialasta asti - ei siis mikään paikallinen mittelö. Loruja, runoja ja vitsejä kuultiin vaikka minäkmoisia ja kaikki hauskoja. Voittajat saatiin selville ja kaikki palkittiin. Ja kuin tilauksesta keli oli suosiollinen; sade loppui kun ohjelmat alkoivat ja sade alkoi uudelleen kun juontaja toivotteli hei-heit.

Ylläolevassa kuvassa näkyy illan musiikkivieraat; Hotamolla ja Nappikääpäset. Nappikääpäset tosin jäävät tässä kuvassa taustalle... Ohjelma oli riemukasta ja sai lapset mukaansa. Yleisöäkin oli paikalle tullut oikein mukavasti - pieni sade tai sateen uhka ei pidätellyt. Muikut, hattarat, metrilakut, lörtsyt, kahvit ja vohvelit tekivät tälläkin kertaa kauppansa. Torille mahtuu lisää myyjiä, joten tervetuloa joukkon tummaan.

Tänään 22.6 torilla vitetään "perinne-iltaa" ja pääesiintyjänä meillä on tuttu ja toivottu Rimpsaus. Kullaankohan me illalla "Neeker´jatsi"? Tai se "traktorilaulu"? Tulkaa toki kuuntelemaan. Lisäksi Pentti Kervinen esittelee meille sahansoittoa ja Mauno Räsänen vanhoja perinnemetsätyökaluja. haluatko kokeilla kuinka justeerilla sahataan? Tule ja koeta. Torilla on kirjansitojaa ynnämuuta kädentaitajaa. Ja juontaja kertoo kuumimmat juhannustaiat.

Tervetuloa isolla joukolla, myymään, ostamaan ja nauttimaan. Nyt laitan salasanat visusti talteen, että pääsen heti illalla laittamaan taas kuvia ja tunnelmia.

-Toriemo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti