Hupaisaa huomenta ja kaunista kesäkuuta!
Koulut loppuivat ja kesäloma alkoi. Niillä joilla se alkoi. Kokonaan ei kuitenkaan kannata heittäytyä makuuhaavoja hankkimaan vaan ainakin tiistaisin rynnätkää torille juoksujalkaa ja "tuhannen tuhatta ryyd-loikkaa". Tässä kooste lyhyesti kesän tarjonnasta:
15.6 Liirum laarum lasten suusta - suullisen esittämisen kilpailu. Ilmoittautumiset kultturitoimistoon tai puoli tuntia ennen kilpailun alkua vielä torilla. Torilla esittäytyy myös Harjurannan nuorisoteatteri ja kilpailun väliajalla Hotamolla ja Nappikääpäset - lastenlauluorkesteri. Tarjolla siis paljon kivaa lapsille!
22.6 vietämme Perinneiltaa. Aloitamme räväkästti Zumbaamalla! Jos se ei vielä ole perinne, niin sellaiseksi tulee. Zumbaa on tarjolla neljänä tori-iltana. Ilmaiseksi! Torilavalla esiintyy meidän oma, ihana kansanmusiikkiyhtye Rimpsaus, jonka tahdissa alkaa rytmitajuttomankin jalka vipattaa. Esityksen erikoisemmasta soittopelistä antaa sahansoittaja Pentti Kervinen. Siis sahalla. Ihan perinteisellä. Muitakin sahoja on näytillä, sillä Mauno Räsänen tulee toritasolle esittelemään perinnemetsätyökaluja ja halukkaat saavat jopa kokeilla vanhalla työkalulla sahaamista. Toritasolla on myös muita työnäytöksiä.
29.6 aloitamme jälleen kokovartalokeinunnalla eli Zumbaa, Zumbaa. nythän se on jo edellisestä viikosta tuttua juttua, joten mukaan vaan. Ilta jatkuu Teatterihulinoilla ja paikalliset kesäteatterit esittelevät ohjelmistoaan. Paikalla on Kangaslammin teatteriyhdistys 10-vuotisjuhlanäytelmällään "Taivaallisen rauhan majatalo", Nimettömät tuo esille "Kesäyön unelman" ja Harjurannan näytelmäpiiriltä löytyy "Akkaralli". Tarjolla siis hupia ja iloa molemmille silmille. Torin P-aluella on alustavasti luvassa pelastuslaitoksen kalustoesittely - tämä hälysysvarauksella.
6.7 illan ohjelmassa on yksi suosituimmista toriohjelmista, eli Karaoke-ilta! Koko ilta laulua ja ihan itsensä yleisön esittämänä. laulamaan voi ilmotitautua torilla hitusen ennen klo 18. ja tätä piisaa ihan klo 20 saakka. Torin p-aluella meno äityy suorastaan "eläimelliseksi", ja siellä on epävirallinen koiranäyttely eli Match Show.
13.7 ollaan jälleen musiikillisissa tunnelmissa ja lavan täyttävät Varkauden hanuristit solistinaan Tapani Holm. tapani Holm on yksi aiempien vuosien Ruusan Rytmit -kilpailun voittaja, joten laadukasta laulua on luvassa. Tanssikengät mukaan ja jalalla koreasti.
20.7 "Sano muikku!" Tämänniminen musikaali on tulossa illan ohjelmaksi - eikä mikä tahansa musikaali olekaan. Tekijöinä on Tampereen teatterin väkeä ja musikaalin tähtinä nähdään Tiina Weckström ja Lasse Karkjärvi. Toritasolla kaikkea kivaa kalasta; työnäytöksiä ja kalaruokia.
27.7 Sylin täydeltä Suomi-poppia! Aloitetaan kuitenkin sillä Zumballa ja sitten on tulossa on vieraita "itäisiltä mailta" eli nouseva Joensuulaisorkesteri Routaraja tulee esittämään "rakkausrokkia Joensuusta". Illan mittaan esiintyy myös paikallinen nouseva kyky eli viime vuoden VekaraVarkauden lastenlaulukilpailun vanhemman sarjan voittaja Sara Siekkinen! Saa nähdä kuullaanko lauluja suomeksi vai japaniksi - vai peräti molemmilla kielillä? Torin liepeillä on myös vanhojen autojen kokoontumisajo, eli näytillä on oikeita AUTOJA isoilla kirjaimilla ja kiiltävillä kyljillä. Tätä iltaa kannatta tulla kastomaan kauempaakin!
3.8 lämpimassa elokuun illassa lämmitellään taas kokovartalohytkeellä ja sitten vietetään "Tango-iltaa". Viime vuonna esitettiin useasti toiveita, että "koska Petri Hervanto esiintyy?" - ja nyt hän sitten esiintyy. Tangokuningas torilla ihan elävänä! Ja tanssia saa koko rahan edestä.
10.8 päätämme tori-illat jo perinteiseksi tullella tavalla. Kesän päättää Ruusan Rytmit -laulukilpailu, joka on vuosi vuodelta muodostunut yhä suositummaksi ja yhä kovatasoisemmaksi kisaksi. Ruusan Rytmeistä tulee tänne ihan oma "osastonsa", jossa on ohjeita kilpailuun ilmoittautumisesta ym.
Tässä siis kesä lyhyesti. Seuratkaa myös Warkauden lehden Ajassa-palstaa ja viikoittaista Sinun savo-kaupunkilehteä. Ja tulkaa torille. Ensi viikolla aloitetaan! Tulee kivaa ;)
toriemo -Satu
p.s Juu, juu, kuvia laitetaan. Heti kun opin sen, miten se tänne saadaan.
sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti